Neuvola
Neuvola on palvelu, josta kaikki äidit ja perheet saavat tukea. Neuvola tukee äitiä ja perhettä vauvan odotusaikana ja lapsen ensimmäisinä vuosina. Neuvolan palvelut ovat vapaaehtoisia ja ilmaisia.
Neuvola on palvelu, josta kaikki äidit ja perheet saavat tukea. Neuvola tukee äitiä ja perhettä vauvan odotusaikana ja lapsen ensimmäisinä vuosina. Neuvolan palvelut ovat vapaaehtoisia ja ilmaisia.
Äitiysneuvola neuvoo naisia ja perheitä, jotka odottavat lasta. Neuvolan terveydenhoitaja seuraa raskauden kulkua ja antaa neuvoja synnytykseen.
Lastenneuvola seuraa lapsen terveyttä ja kehitystä. Lapsi saa rokotukset neuvolassa. Vanhemmat saavat ohjeita lastenhoitoon ja kasvatukseen sekä parisuhteen hoitoon.
Neuvola seuraa lapsen ja perheen hyvinvointia. Jos lapsella tai perheellä on ongelmia, perhe voi tarvita erityistä tukea. Silloin neuvola järjestää apua ja tukea perheelle. Neuvola tekee yhteistyötä esimerkiksi päiväkodin, perhetyön, hammashoidon, perheneuvolan ja lastensuojelun kanssa.
Joskus neuvolan terveydenhoitaja voi huolestua siitä, että lapsen kasvu ja kehitys ovat vaarassa. Silloin terveydenhoitaja ja perhe voivat ottaa yhdessä yhteyttä kunnan sosiaalitoimeen. Terveydenhoitajan täytyy tehdä lastensuojeluilmoitus, jos perhe ei halua tehdä asiassa yhteistyötä tai jos lapsi tarvitsee lastensuojelua kiireellisesti.
Neuvolan laajat terveystarkastukset
Äitiysneuvolassa on 1 laaja terveystarkastus, ja lastenneuvolassa on 3 laajaa terveystarkastusta. Niissä arvioidaan koko perheen terveyttä ja hyvinvointia. Molemmat vanhemmat kutsutaan tarkastuksiin.
Neuvola pyytää varhaiskasvatuksesta arvion siitä, kuinka lapsi selviytyy varhaiskasvatuksessa. Vanhemmilta pyydetään lupa asiaan.
Neuropsykiatriset oireet eli NEPSY
Lasten neuropsykiatriset eli nepsy-vaikeudet ovat nykyään yleisiä. Nepsy-vaikeudet liittyvät aivojen toimintaan.
Nepsy-vaikeudet vaikuttavat usein lapsen käytökseen, tunteisiin, ajatteluun ja oppimiseen. Vaikeudet on tärkeää tunnistaa, jotta lapsi saa apua ja hänen käytöstään ymmärretään paremmin. Lapsen lisäksi tukea tarvitsevat lapsen vanhemmat, hoitajat ja opettajat. Lue tarina nepsy-vaikeuksista.
Lue seuraavaksi
Varhaiskasvatus
Koulu
Nuorisotyö
Sanasto
Lastensuojeluun liittyy monia käsitteitä. Sanastossa kerrotaan mitä tärkeimmät käsitteet tarkoittavat.